Finalistit julkistettu: Moralities of Intelligent Machines

Robotit eivät ehkä kävele vielä joukossamme, mutta ne tekevät jo päätöksiä puolestamme. Edessämme on uusi älykkäiden laitteiden aikakausi, mikä tarkoittaa, että tieteellisesti tutkimatonta tietoa on valtavasti. Helsingin yliopiston kognitiotieteen oppiaineesta tuleva Moralities of Intelligent Machines -tiimi aikoo selvittää, millaisia moraaliin liittyviä odotuksia ihmisillä on roboteille. Robottien moraalipsykologiaa koskeva tieteenala on täysin uusi, vaikka yhteiskuntamme jo kamppailee aiheeseen liittyvien kysymysten kanssa. Kenen syy esimerkiksi on, jos hoivarobotti antaa vahingossa tappavan annoksen lääkettä – onko se robotin, sairaalan vai kenties yrityksen, joka valmistaa robotteja?

“Nämä kysymykset nousevat entistä tärkeämmiksi tulevaisuudessa. Teknologia on läsnä jokapäiväisessä elämässämme aina liikenteestä vanhushoitoon ja lain valvontaan”, sanoo tiiminvetäjä kognitiotieteen tutkijatohtori Michael Laakasuo.

Moraalipsykologia tuo lainsäädäntöä liike-elämään

MOIM-tiimin tutkimus hyödyttäisi tekoälyn kanssa työskentelevää teollisuutta. Tiimi kertoo, että tutkimus olisi hyödyksi kansainväliselle lainsäädännölle, joka on jo törmännyt ennakkotapauksiin. Miten tulkitaan lakia esimerkiksi tilanteessa, jossa automaattiohjattu auto ajaa kolarin?

“Tunnistimme kuilun ihmisten ja tietokoneiden välisessä vuorovaikutustutkimuksessa, moraalipsykologiassa ja moraalifilosofiassa,” Laakasuo sanoo.

Media on ollut hyvin kiinnostunut tiimin kilpailuideasta, sillä aihe on ajankohtainen ja koskettaa kaikkia ihmisiä.

“Useimmilla meistä löytyy taskusta laite, joka tekee päätöksiä puolestamme. Älypuhelin sisältää alkeellista tekoälyä, jota käytämme esimerkiksi reittien etsimiseen.”

YHTEISTYÖKUMPPANEITA: TRANSOR (Tanska), AllegraLab, Intelligenzia ja AIRO Island. Mukana on myös taiteilijoita, jotka luovat yhteyden tieteen ja taiteen välille.

TIIMIN JÄSENET: Tiiminvetäjä Michael Laakasuo (HY), Mikko Salmela (HY), Jussi Palomäki (Newcastle University School of Computing), Marianna Drosinou (HY, IBS), Nils Köbis (VU University of Amsterdam), Markus Jokela (HY, IBS).