Emotion Hack Day, tunnehiha, tutkimusta ja taidetta

Katri Saarikiven vetämä NEMO - Natural Emotionality in Digital Interaction -tiimi voitti Helsinki Challenge -kilpailun pääpotin. 250 000 euron palkintosumman lisäksi kilpailu antoi tiimille jotain vieläkin arvokkaampaa: mahdollisuuden olla olemassa ja tehdä tutkimusta.

“Meitä ei olisi ilman Helsinki Challengea, sillä kilpailuun ei lähtenyt mukaan valmis tutkimusryhmä, vaan joukko ihmisiä, jotka olivat innostuneita samoista kysymyksistä. Voittosumman ansiosta useampi tiimijäsen pystyy tekemään tutkimusta sen sijaan, että kaikki tekisivät sitä muiden töiden ohella. Se on megaiso juttu, koska nyt voimme lakata haaveilemasta ja alkaa oikeasti tehdä”, Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tutkija Saarikivi kertoo.

Ja tekemistä riittää. Tiimi tutkii tunneilmaisua digitaalisissa vuorovaikutusympäristössä. Tutkimussuunnitelmat tulevalle kahdelle vuodelle on laadittu, ja huhtikuussa järjestetään monessa maassa samaan aikaan Emotion hack day -tapahtuma. Challenge-menestys auttoi pyydystämään tapahtumasponsoriksi jättiyhtiö Microsoftin, joka innostui ideasta välittömästi.

”Se, että digitaaliset ympäristöt eivät tue laadukasta tunneilmaisua, on massiivinen ongelma. Sen ratkaiseminen ei onnistu vain roiskaisemalla ilmoille yhtä applikaatiota tai emoji-merkistöä lisää. Tarvitsemme ilmiöstä parempaa ymmärrystä. Se edellyttää tutkimusta, nopeita kokeiluja ja laajaa yhteistyötä”, Saarikivi kertoo.

Sihen tarkoitukseen järjestetään Emotion hack day. Se on vuorokauden mittainen rupeama, joka kokoaa tutkijoita, ohjelmistokehittäjiä, taiteilijoita ja muita innokkaita osallistujia kehittämään yhdessä digitaaliseen tunteiden välitykseen liittyviä ratkaisuja ja luomaan samanmielisten verkostoa.

Taiteen ja tieteen yhteistyötä

Hack dayn lisäksi NEMO-tiimi suunnittelee Ylen Pikku Kakkoselle mobiilisisältöjä, jotka kehittävät empatiaa ja tunteiden oppimista.Tiimi myös jatkaa yhteistyökuvioita pääsponsori Reaktorin kanssa. Tulossa on myös poikkitieteellisiä ja -taiteellisia projekteja esimerkiksi virtuaalitodellisuutta hyödyntävien taiteilijoiden kanssa. Lisäksi Saarikivi ja NEMO-tiimin Valtteri Wikström ovat mukana järjestämässä empatia-teemaista Pixelache-taidefestivaalia.

Tutkimuksen saralla Helsinki Challenge -voitto antoi NEMO-tiimille muun muassa mahdollisuuden rakentaa prototyypin tunnehihasta. Se on päällepuettava väline, jonka avulla pystytään aistimaan toisen tunteita näkemättä tätä. Hihassa on pieniä moottoreita, jotka muuttavat tunnetietoa kosketuksiksi.

”Hihojen avulla tutkitaan, voisiko digitaaliseen vuorovaikutukseen syntyä uusi tunneaisti. Kyseessä on sekä tutkimusväline että mahdollinen tuote”, Saarikivi summaa.

Tiedettä pitää juhlistaa

Tieteestä syntyvät tuotteet ovat Saarikiven mukaan esimerkki siitä, kuinka tiede muokkaa maailmaa. Tieteen varsinainen tavoite on kuitenkin jossakin täysin muualla.

”Valitettavan harvoin tutkijoilta kysytään, mitä he haluaisivat tutkia, miksi sen aiheen tutkiminen olisi tärkeää ja mitä ongelmia se ratkaisee. Ilman Helsinki Challengea emme olisi koskaan keskustelleet kollegoiden kanssa siitä, mikä aihe meissä sytyttää intohimoa. Ajattelu ei olisi mennyt eteenpäin, eikä uusia tutkimusideoita olisi syntynyt”, Saarikivi sanoo.

”Challenge oli tärkeä tapahtuma, koska se juhlisti Helsingin yliopistossa tehtävää tiedettä aikana, jona tieteen arvostus tuntuu olevan laskussa. Mutta vielä tärkeämpää olisi juhlistaa tieteellistä metodia, jonka avulla on mullistettu ihmiskuntaa. Se ei puristu tuotteeksi, vaan on jotain paljon enemmän.”

Katso NEMO-tiimin Helsinki Challenge 2014-2015 finaalipitch täällä.