Betonitehtailija, jätehuoltaja, pari ympäristörakentajaa ja joukko eri alojen tutkijoita pallottelevat tutkimushanketta uudelleen ja uudelleen ulkopuolisten kommentoijien kirittäminä. Ydin hiotaan yhdessä esiin ja tutkimuksen vaikuttavuus kasvaa. Tästä on kyse juuri ratkenneessa Helsinki Challenge -kilpailussa: keskeneräisen kehittämisestä monialaisella yhteistyöllä.
Satojen sparraajien joukko — minä muiden mukana — on kisan kuluessa valmentanut Helsinki Challenge -joukkueita. Tämän Helsingin yliopiston juhlavuoden kunniaksi ja maailman parhaaksi järjestetyn tiedekilpailun viiden finalistin viimeinen tehtävä oli kertoa tuomaristolle, miten idea tultaisiin toteuttamaan ja saataisiin käyttöön. Tarvitaanko lakimuutos? Kannattaako idea suojata patentilla jo nyt? Keihin pitää vaikuttaa? Keitä tarvitaan kumppaneiksi? Jokainen tiimi tähtää ideansa viemiseen maailmalle.
Uusia Challenge-kilpailuja on tänä syksynä julkistettu melkein päivittäin ympäri maailmaa. Edelleen Helsinki Challenge on omassa luokassaan, sillä tieteen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kiihdyttämöä ei muilla ole.
Sekä finaaliin päässeiden että kisasta pudonneiden joukkueiden palaute kiteytyy ajatukseen “tiedehankkeemme loikkasi monen vuoden harppauksen eteenpäin”. Tiede ja yhteiskunta -kiihdyttämö on osoittanut, että vuorovaikutus edistää tiedehanketta. Yhdelle tiimille sysäys eteenpäin oli europarlamentaarikon tapaaminen, toiselle media-asiantuntijan tai bisnesenkelin kommentit. Löytyi uusia uria, mutta myös hyviä rajauksia: ”Tämä ei sovi meille”.
Yliopistomaailma on globaalissa murroksessa, ja koko Euroopassa leikataan tieteen kansallista rahoitusta. Kansainvälisen rahoituksen äärelle on siis kova tunku. Tämä rahoitus tulee vaatimaan tutkimukselta suurta vaikuttavuutta. Meillä on erittäin hyvät eväät, joilla voimme pärjätä rahoituskilpailussa siinä missä muutkin sadan parhaan joukossa olevat yliopistot.
Ensimmäinen Helsinki Challenge -kilpailu oli harjoituskierros, mutta siitä kannattaa ottaa kaikki oppi irti ja hyödyntää se kansainvälisessä kumppanuustyössä. Voisiko ”challengemainen” malli olla jopa yliopiston uusi tapa toimia?
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston viestintäjohtaja.
