Opi katsomaan tutkimusta uusin silmin

Helsinki Challenge on alusta tutkimuksen vaikuttavuutta kasvattavalle yhteistyölle. Viime vuonna Challenge-tiimit kirkastivat ideoidensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta intensiivisellä Impact Campilla, jossa tiimien ratkaisuja työstettiin yhteiskehittämällä. Leirillä mentorina toiminut Asianajotoimisto Boreniuksen lakimies Peter Hänninen listaa kolme syytä, miksi tutkijan kannattaa osallistua kilpailuun.

1. Laajennat kontaktejasi akateemisen yhteisön ulkopuolelle

Helsinki Challengeen osallistuvia tiimejä rohkaistaan pohtimaan, ketkä todella hyötyvät tiimin kehittämästä ratkaisusta ja kuka voi olla avuksi sen toteuttamisessa. Impact Campillä tiimit tekivät yhteistyötä muun muassa yritysten, päättäjien ja julkisen sektorin edustajien kanssa. ”Helsinki Challenge tarjoaa hyvän mahdollisuuden laajentaa kontaktipintaa oman akateemisen yhteisön ulkopuolelle”, Hänninen sanoo.

Asianajotoimisto Boreniuksella lakimiehenä työskentelevä Hänninen on erikoistunut muun muassa teknologiaan ja tietosuojaan liittyviin lainsäädännöllisiin kysymyksiin. Aikaisemmin Hänninen toimi lakimiehenä Helsingin yliopistossa.

2. Luot ratkaisuja yhdessä ja nopeammin

Semifinaaliin valitut tiimit osallistuivat kiihdyttämöohjelmaan, jossa heitä sparrasivat kotimaiset ja kansainväliset asiantuntijat. Kevään aikana tiimien ideat etenivät isoin harppauksin. Prosessin myötä kehittyi hyvin kiteytetty ja vaikuttava ratkaisu, jolle voi hakea ulkopuolista rahoitusta tai perustaa sen pohjalta vaikka yrityksen.”Yhdessä tekemällä päästään ratkaisuihin nopeammin ja ratkotaan myös potentiaalisia riskejä ennen kuin ne kriisiytyvät.”

 

3. Näet tutkimuksesi uusin silmin

Ainutlaatuinen yhteistyöalusta tarjoaa kilpailijoille uutta perspektiiviä oman idean kehittämiseen. Mentorit ja ulkopuoliset asiantuntijat voivat olla korvaamaton tuki kiihdyttämövaiheessa.”Tiimin ulkopuoliset auttavat näkemään uusia mahdollisuuksia ja laajentamaan tiimin näkökulmia.” Kiihdyttämöohjelmassa ja siihen kuuluvalla Impact Campilla asiantuntijat saavat mahdollisuuden kurkistaa tieteen tekemisen kulissien taakse. Sparraussuhde on antoisa kokemus myös mentoreille.”Oli inspiroivaa nähdä tiimien projekteja ja tutustua äärimmäisen fiksuihin ja osaaviin tekijöihin.”

Helsinki Challenge -haku on auki ja nyt on aika alkaa koota tiimejä, sillä kilpailuun tulee ilmoittautua 31.10. mennessä. Varsinainen kilpailuehdotus on jätettävä viimeistään 15.11.